Heräsimme aikaisin ja aamupalan jälkeen suuntasimme taas autoilla kohti hevosten laidunta erämaassa. Vuoristossa oli aika aurinkoinen päivä, välillä vähän tihkutti ja näimme myös upean sateenkaaren matkan varrella. Päivän kerrottiin olevan reissun vaativin, sillä olimme laskeutumassa alas vuoristosta ja saapumassa Sprengisandurin päätöspisteeseen eli Myriin, ensimmäiselle maatilalle erämaan laidalla.
Lauma oli tässä vaiheessa jo aika villinä, koska hevoset halusivat päästä hiekan keskeltä vihreään maisemaan laiduntamaan. Sain ensimmäiseksi hevosekseni Maunin, joka minulla oli jo ollut aiemmin. Satu sai myös tutun Natanin. Mauni oli täysin erilainen kuin aiemmalla kerralla, se ei kuunnellut oikeastaan lähes mitään apuja, vaan rynni eteenpäin. Samoin Natan oli ajoittain erittäin kiihtynyt. Ensimmäisellä etapilla etenimme Mjoidalurin laaksossa joen molemmin puolin eli joen ylityksiä tuli aika monta.Ratsastuspolku oli pehmeää hiekkaa, mutta purojen ylityksissä oli todella kapeita ja jyrkkiä kohtia, jotka olivat todella vaativia. Lauma painosti todella paljon. Yhden puron ylityksessä Mauni kompastui polvilleen jokiuomaan siten, että omat jalkani kävivät puron pohjalla. Onneksi Mauni kuitenkin onnistui nousemaan ylös ilman, että putosin kyydistä...
Tauolla vaihdoimme hevosia ja sain Skarpurin. Satukin sai vanhan tutun Godin. Ensin etenimme aamupäivän tapaan joen reunan ratsastuspolkuja ja sitten lähdimme kiipeämään vuoren yli. Upeat jokilaaksomaisemat avautuivat laakson pohjalla. Vuoren rinteen yläosassa oli upottavaa suota, johon Bjarnin hevonen yllättäen upposi rintaa myöten. Onneksi hevonen saatiin ylös suosta ja matka jatkui. Kun lähdimme laskeutumaan vuoren rinnettä alas alkoi varsinainen kaaos. Olimme Sadun kanssa eturyhmässä ja lauma vyöryi ilman ohjausta vuoren rinnettä alas omaan tahtiinsa ja ohitti koko eturyhmän. Hevosia oli joka puolella, mitään polkuja ei ollut ja jyrkässä rinteessä tunnelma oli aika kaoottinen. Godi oli onneksi erinomainen ratsu, joka löysi parhaat reitit alas. Myös Skarpur oli varovainen askelissaan ja harkitsi tiet hyvin. Onneksi kaikki pääsivät rinteen alas ja pidimme pienen tauon Isholsvatn-nimisen järven rannassa.Seuraamme liittyi Myrin maatilan väkeä ohjaamaan laumaa ja opastamaan reittiä. Luulimme jo pahimman osuuden olevan ohi laskeutumisen jälkeen. Ratsastimme järven reunaa kulkevilla hiekkapoluilla ja lauma oli täysin villinä. Se kulki ylärinteessä ja lähti taas ohittamaan eturyhmäämme. Polku kapeni yhdessä kohdassa kapeaksi hiekkasolaksi. Olin juuri ratsastamassa siihen Skarpurilla, kun lauma alkoi vyöryä samaan kohtaan ylärinteeltä. Skarpur pysähtyi juuri ajoissa – hiekkapohja petti lauman alla ja viisi hevosta kerralla putosi kapeikkoon. Jos olisimme jatkaneet, olisi luultavasti tullut aika paha kaatuminen lauman kanssa. Skarpur siis luultavasti pelasti pysähtymisellään ratsastajia loukkaantumiselta. Jatkoimme matkaa kun suurin osa hevosista oli mennyt läpi kapeikoista. Olimme siis jääneet lauman keskelle (näin ei pitäisi ikinä olla, vaan ratsastajien tulisi olla aina etu- tai takaryhmässä). Meitä oli noin 7 ratsastajaa ja sinnittelimme lauman
keskellä, kunnes lopulta pääsimme liittymään takaisin eturyhmään.
Sitten paikalliset ohjasivatkin lauman edellä kohti Myrin maatilaa ja me ratsastajat tulimme perässä hieman myöhemmin. Ylitimme vielä melko ison ja virtaavan joen ja sen jälkeen tölttäsimme maatilalle. Täytyy sanoa, että näiden osuuksien ratsastus oli vaativin, mitä olimme koskaan kokeneet. Aiempina vuosina näissä maastoissa on kuulemma tapahtunut paljon tippumisia, jopa islantilaiset oppaat ovat tulleet alas hevosen selästä... Meillä oli siis hyvää onnea matkassa!
Vielä oli jäljellä hevosten vaihto. Tauolla Hanna toi meille kaakaota, kahvia ja ihania letturullia ja myös muutama uusi hevonen liittyi mukaan Saltvikista trailerilla tuotuna. Sain päivän viimeiselle etapille Stjarnin ja Satu Oulinan. Luvassa oli vielä noin puolentoista tunnin ratsastus lähinnä hiekkatietä ja tien vieren ratsastupolkuja Kidagilin majatalolle Bardardalurin jokilaaksossa. Oulina oli helppo ja rauhallinen hevonen, josta löytyi mukavasti vauhtia hieman pyytämällä. Stjarni oli aika kuumentunut laumasta ja ratsastin sillä sen takia ihan eturyhmän ensimmäisten hevosten joukossa.Jouduimme yhtäkkiä pysähtymään, kun jollain ratsastajista tuli ilmeisesti ongelma satulavyön löysyyden kanssa. Kaikki huusivat kovaa stop ja Stjarni ilmeisesti hermostui tästä niin, että jatkoi kiitolaukkaa tietä pitkin muiden pysähtyessä. Yritin kaikki keinot sen pysäyttämiseksi, mutta ensin mikään ei auttanut. Taistelin ja taistelin ja lopulta sain Stjarnin siirtymään tölttiin ja sitten pysähtymään. Olimme muista varmasti yli 500 metrin päässä... Tulin alas selästä ja odotin, että muut lähestyivät ja menin sitten takaisin selkään. En halunnut, että Stjarni saisi päähänsä tehdä samanlaista soololaukkaa kohti laumaa. Täytyy sanoa, että Stjarni on todella voimakas hevonen. Sen pysäyttäminen oli niin hankalaa, että epäilin jo jonkin aikaa, että laukkaan yksinäni koko matkan majatalolle asti.
Loppumatka onneksi sujui ihan mukavasti. Perillä odotti taas illallinen ja ihana lämmin sauna.
